Metsko OyVirtaviivaisesti yrittämällä eteenpäin – Metsko Oy on perheomisteinen vuonna 1983 perustettu yritys. Liiketoimintamme on mm. rakentaa ja rakennuttaa liiketiloja erilaisten yritysten tarpeisiin, asiakkaan toiveiden mukaisesti. Liiketoimintamme alkoi Oy Union-öljy Ab:n huoltoasemaliiketoiminnalla ja jatkui Neste Markkinoinnin väreissä yli 20 vuoden ajan. Huoltoasemia Metsko Oy:llä oli parhaimmillaan hallinnassa 3kpl ja lisäksi polttoaineen automaattiasemien hoitoa. 2000-luvun taitteessa Metsko perusti Hämeenlinnan kävelykadulle Panini Cafe Veran. 2001 avasimme Tiiriössä autojen nopeaan pesuun erikoistuneen NonStop PESUKADUN, tämä liiketoiminta siirtyi 2011 Hämeenmaan Osuuskaupalle, nimen samalla muuttuessa ABC Pesukaduksi. Keväällä 2016 myimme aputoiminimen NetCAMPERS ja siihen liittyvät liiketoiminnat. Rakentaminen ja uusien tilojen luonti laajeni 2009 First Corner viihdekulman merkeissä, jonka yhteyteen rakennettiin yli 300m2 toimistotiloja UPM:n käyttöön. Metsko Oy hoiti itse First Corner ravintola-viihdekeilahallia 2 vuotta, jonka jälkeen tilat ja laitteet edelleen vuokrattiin. 2017 keilahallitilat saneerattiin eläinklinikaksi Omaeläinklinikka ketjua varten ja he jatkavat toimintaa tiloissa edelleen. Eteläpäädyssä liiketaloa oli vuokralaisina pitkään Laattapiste ja Würth, mutta nyt paikka saneerattu Metskon ja Restelin toimesta Burger King hampurilaisravintolaksi. Metsko Oy rekisteröi aputoiminimen E-Hill vuonna 2016. E-Hill myy Hikvision turvakameraratkaisuita tallennuslaitteineen ja etätallennus mahdollisuudella. Katso lisää www.e-hill.fi
Mikäli tarvitset nykyaikaisia toimivia liiketiloja huippupaikalta Tiiriön kauppakeskusalueelta Hämeenlinnassa, ota yhteyttä ja katsotaan löytyykö rakennuksistamme sinulle sopivia vapaita tiloja! Onko Sinulla tarve uudenlaiselle modernille markkinointikanavalle? Myymme mainostilaa Jätti LED-screenille keskellä Tiiriön kauppakeskusta. Kerro ideasi ja me toteutamme sen ammattitaidolla, valokuvin tai videoin. |
Liike- ja toimistotilaa vuokralle Tiiriön kauppakeskus alueella keskeisellä paikalla Hämeenlinnassa
Callcenter, puhelinmyyjä, insinööritoimisto, kirjanpitotoimisto, myyntitoimisto jne… Sinä joka tarvitset työllesi oman sermiseinin varustetun tilan lukittavalla ovella, tämä tila sopii sinulle mainiosti!
Tilat toisessa kerroksessa 16, 20 tai 60m2. Tilat voi myös yhdistää, jolloin tila 96m2. Vuokrattavan tilan aulassa odotustila, wc:t, sekä minikeittiö vuokralaisten käytössä. Tilassa ilmastointi ilmalämpöpumpuilla ja ikkunoissa kaihtimet. Sähköt ja verkkokaapelointi katon kautta putkessa lattialle, sinne missä niitä tarvitset. Lattiapinta laminaattia, savulasiset sermiseinät siistit vaaleanharmaa runkoiset.
Kiinteistössä ympäristöystävällinen maalämmitys. LAN verkko kaikissa huonetiloissa. Julkisivun jätti Led-taulussa vuokralaisen mahdollista mainostaa omia toimintojaan yhdessä vuokrassa sovittavalla tavalla.
Kiinnostuitko, ota pian yhteyttä sillä tällaisia paikkoja tarjolla harvoin!
Soita Kari Tolppa p.0400483934 tai lähetä yhteydenottopyyntö, yhteystiedot löydät sivuston alareunasta.
Mediamyynti Tiiriön Led-taululle
Led-valomainostaulu 15m2 kauppakeskusalueella, jopa 480 toistoa/vrk 24/7
Edelläkävijänä Suomessa, ensimmäisenä Hämeenlinnassa!
Keskellä Tiiriön kauppakeskus aluetta myymme mainostilaa “JÄTTI” Led-screen ulkomainostauluun!
Voimme esittää mainosmateriaalisi sellaisena kuin haluat, still kuvina, videona ym.
Kauppakeskus alueella liikennöi päivittäin yli 10 000 autoa. Ota yhteyttä ja tuo mainoksesi esille siellä missä talousalueemme ihmiset liikkuvat. Aineisto esitetään ca 7-10 sekunnin ajan 2-3 minuutin välein. Kuvasta hahmottuu Led-taulun koko.

Hinnasto 1.1.2023 alkaen alv.0%
1 viikko 350€
2 viikkoa 650€
3 viikkoa 900€
4 viikkoa 1090€
1/2 vuotta 5900€
1 vuosi 8500€
Materiaali filmit mp4 ja kuvat jpg muodossa, kuvakoko 1920 x 1080 pixeliä tai samalla kuvasuhteella. Käytössämme sähköinen laskutus, joten materiaalin toimituksen mukana sähköisen laskutuksen tiedot, kiitos.
Yhteystiedot
Metsko Oy FI0536701-2 . Verkkolaskuosoite: FI3056800020240822 |
|||
Kari Tolppa P.+358 400 483934 kari.tolppa (at) metsko.fi |
Riku Hahl P.+358 45 1105751 riku.hahl (at) metsko.fi |